KELA simputtaa vammaisia
” Kela jatkaa etuuksien maksua huijarille, koska hän ei itse suostu niistä luopumaan. Vaikeavammaiselta sen sijaan Kela ottaa etuuksia pois yksipuolisilla päätöksillä.”
Maanantaina kello 20:00 Yle1 MOT ohjelmassa todistettiin se, miten järjestelmällisesti ja suunnitelmallisesti Suomen Kansaneläkelaitos simputtaa kehitysvammaisia ja samalla jakelee avokätisesti rahaa huijareille (ja varmasti myös omille johtajilleen). Faktahan on se, että KELA on viimevuosina järjestelmällisesti laskenut vammaisten kuntoutumisluokkia, jolloin vastuu vammaisten kuntoutuksesta on mennyt kuntien harteille. Kätevää eikö ??!??!?!?
Jostain kumman syystä KELA on järjestelmällisesti ja kylmäverisesti tehnyt yksipuolisia päätöksiä vammaisten tukipäätöksissä, joka tarkoittaa sitä että vammaisten hoitotuet lakkautetaan kokonaan ilman mitään perusteluja. Ja kaikki tämä tapahtuu siis ilman että vammaista ihmistä on kuultu asiassa. Yhtenä kauniina päivänä postiluukusta tipahtaa KELAN kirje, jossa kerrotaan että päätös on se että tukia ei enää makseta, eikä mitään perusteluja asiasta, vaikka vammaisen ihmisen kunto on
pysynyt samana. Naurettavaksi ja säälittäväksi KELAN toiminta on mennyt niissä tapauksissa kun CP vammaisen hoitotuet on lakkautettu kokonaan ilman perusteita. CP -vamma on synnynnäinen vamma, joka ei ole lääketieteellisesti parannettavissa, mutta silti CP -vammaiset ovat kokeneet ihmeparannuksia KELAN omissa papereissa. Näin KELA säästää rahaa, jotta KELAN johtajat voivat elää leveästi, sehän taitaa olla KELAN toiminta-ajatus nykyään. Vittuun siis kaikki vammaiset ja vähäosaiset avun tarvitsijat, sillä KELAN johtajat ovat Jumalia maanpäällä, joilla on valtuudet tehdä ihan mitä huvittaa.
CP vammaiset joutuvat monta kertaa vuodessa todistamaan KELA:lle vammaisuuttaan erilaisilla lääkärinlausunnoilla, joka tuhlaa lääkärien resursseja turhanpäiväiseen tarkistuksiin, sillä ei CP –vammaiset pysty lääketieteellisesti parantumaan. Kun kerran ihminen on todettu vammaiseksi, se ei kuitenkaan merkitse mitään KELA:n papereissa, sillä asianomainen joutuu monta kertaa vuodessa todistamaan KELA:lle vammaisuuttaan.
Mutta ei KELA:n kultakirstu ole kaikille suljettu. Huijarit ovat aina tervetulleita KELAN asiakkaiksi. Kovin kummalliseksi asia meni silloin kun hiljattain iltapäivälehdet paljastivat 5 lapsen äidin, jota epäillään 100 000 euron petoksesta ja kavalluksesta. Yhtenä kantajana asiassa on KELA, jolta äiti huijasi 17 000 euroa. KELA ei ole kuitenkaan ryhtynyt perimään menetettyjä rahoja takaisin. Siis mitä
helvettiä!!! Olenko mä taas kerran tyhmä vai enkö mä ymmärrä jotain. Siis Kansaneläkelaitosta on huijattu, mutta kelaa ei kiinnosta rahojen takaisin periminen. Siis johan on helvetti !!!!
Ohjelmasta ei vain valitettavasti selvinnyt mitä kautta huijarinainen oli sukua KELA:n johtajille, sillä muuta selitystä mä en voi keksiä sille ettei KELA:a kiinnosta väärin perustein maksettujen rahojen takaisinperintä.
Vammaisilta KELA on valmis vaikka viemään viimeisetkin tuhkat pesästä, mutta huijareilta KELA ei saa millään rahoja takaisin, koska asianomaista ei saada suostumaan siihen. Kyllä opiskelijoilta vaan pystytään ulosperimään liikaa maksetut opintotuet, mutta huijarinaiselta ei saada rahoja takaisin, koska nainen ei suostu maksamaan. Eli näin tasa-arvoisia kaikki ovat KELA:n arvoasteikossa.
Fakta on se että KELA:lta loppuu rahat ja helpoiten kela saa rahat vammaisilta, sillä KELA uskoo ja toivoo että vammaiset eivät pistä vastaan, koska he ovat vain vammaisia, eli alempaa rotua…näin siis ajattelee tämän asian KELA. Heikompiosaisten kiusaaminen on niin kivaa, eikös totta ??

0 Comments:
Lähetä kommentti
<< Home